keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Perillä! :)



Vihdoin Alicantessa!!! Odotellaan täällä aulassa, että kello tulis kakstoista, ja pääsis hotellille. Netti ei toimi täällä lentokentällä, joten tämäkin merkintä tulee nettiin sitten vähän myöhässä, hotellilta luultavasti.


Yö oli piiiiiiiitkä, ja nyt on niin freesi olo; hiukset takussa ja silmissä näyttäis olevan vaan yksi iso ripsipaakku. :D Mut silti helpottunut fiilis, perillä ollaan! Niin ja jihuuuu, tavaratkin tuli samalla lennolla ihan perille asti!


Ehdin jo kommentoida eilen illalla facebookiin, että tullaankohan meidät häätämään pois sieltä Düsseldorfin kentältä, kun paikka oli ihan autio. Ja kuinkas kävikään, siihen taisi sitten mennä vartti sen viestin lähettämisen jälkeen. :D Siellä ei siis passannut odotella lähtöaulassa, vaan oli mentävä ulos sinne "julkiselle puolelle" ja aamulla uudestaan turvatarkastukseen.


Oikeastaan se oli vähän helpotus. Tai oikeastaan ei ihan vähääkään. :D Nimittäin sillä puolella, missä ensin oltiin, kaikki kaupat ja kahvilat sulkeutuivat kymmenen aikaan. Mietittiin jo, että pitääkö tässä jätskiautomaatin voimin elää lähes kymmenen tuntia. Vaikka ei sekään mikään katastrofi olisi ollut. ;)


Siellä julkisella puolella oli kyyyylmä, ja nukkuminen jäi tosi pätkittäiseksi. Juha ei tainnut nukkua juuri ollenkaan. Viiden aikaan aamulla sitten pilkittiinkin kilpaa siellä lähtöaulassa. Ah, oli ihanaa päästä lentokoneeseen. Nukuinkin sit melkein koko matkan Saksasta tänne, puolisen tuntia lopuksi olin hereillä. Ei muuten näkynyt enää lunta ikkunasta, ei. Sen sijaan ikkunasta näkyi merta, kauniita kukkuloita, aamuaurinkoon heräävä kaupunki, ranta ja jokunen palmukin. :)


Tässä hotelliin lähtöä odotellessa on jo ehtinyt ihmetellä monen montaa asiaa, ja ennen kaikkea monenlaisia ihmisiä. Äiti sanoi jossain vaiheessa, että ottakaa sitten kuvia kaikista itsestä heti aluksi omituisilta, hauskoilta ja erilaisilta tuntuvista asioista. Mut äiti, en mä kehdannut mennä mennä kuvaamaan suoraan sitä yhtä nuorta miestä, joka odotti luultavasti tyttöystäväänsä lentokoneesta puolen vartalon kokoinen pehmokoira sylissään ja ruusuja kädessään. Eikä mennyt kauaa, kun viereen tuli odottelemaan toinen mies ruusukimppu mukanaan. Tuntuu olevan pieni ero siihen suomalaiseen "taputus olkapäälle ja pieni pusu sitten kun kukaan ei näe" -meininkiin. :D Tosi herttaista. :)


Kova pulputus täällä käy, kaikki puhuu koko ajan ja melkoisella volyymillä. Itse (turkinpippuri suussa) en taida vielä olla kovin espanjalainen. ;)

2 kommenttia:

  1. Ihana lukea tuota sun tekstiä. Uskon, että viihdyn hyvin sun blogin parissa jatkossakin :)

    -katie-

    VastaaPoista
  2. Voi että toi lentokentällä nukkuminen kyllä kuulosti niin tutulta! Me vietettiin just siellä Lontoossa eka yö kentällä kun tultiin niin myöhään. Siellä oli NIIN kylmä ja en meinannu saada ollenkaan unta. Nukuin sitten 45 minuuttia ja loppu yön täyttelin sudokua :)

    Ja voi miten ihania noi ruusupuskamiehet! Kyllä täälläkin vois olla tommonen tapa :)

    VastaaPoista